Onpas kulunut aikaa tämän blogin päivittämisestä. On selvästi pitänyt "kiirettä". Nyt olisi oikeasti kiire, kun lauantaina on tentti, johon en ole lukenut, mutta luonnollisesti kaikki asiat puoli vuotta sitten kuolleen blogin päivittämisestä tiskaamisen kautta ikkunanpesuun keskellä talvea ovat huomattavasti kiinnostavampia.

Puoliskon TJ on 66 aamua liikaa. Nopeasti se on kuitenkin loppupeleissä mennyt, turha kai kahta viimeistä kuukautta surkutella. Tosin nämä aamut puolen vuoden miesten siviiliin pääsyn jälkeen ovat tuntuneet raahustavan äärettömän hitaasti.. Kyllä se tästä. Onneksi se sentään pääsi pois sieltä varsinaisesta leikkikoulusta ja tekemään oman alansa töitä, harmi vaan, että palkka on sama kuin leikkikoulussa.. No, saa ainakin hyvää työkokemusta, ja saihan se puolisko korpin natsatkin itsenäisyyspäivän paikkeilla.

Kesätöitä pitäisi hakea. Kolmisenkymmentä hakemusta on jo tullut naputeltua (ainakin, olen seonnut jo laskuissani), eikä mitään omaan alaan viittaavaakaan ole tullut edes vastaan. No, kunhan jotain saa, että pysyy puuroa nenän alla. Tietysti vielä parempaa, jos pääsee valikoimaan niin, ettei tarvitse mennä siihen paskafirmaan, jossa olin viime kesänä. Tai vielä pahempaa, siihen sontaläjien kuningasyritykseen, jossa olin pari kesää sitten..

Ja siihen tenttiinkin pitäisi lukea (ja sen jälkeen kolmeen muuhun). En tiedä, olenko väärällä alalla. Oman pääaineen kurssit ovat vittumaisia, turhia ja huonosti opetettuja. Osa voisi olla ihan hyviäkin otsikon perusteella, mutta sisältö on kaikkea muuta. Pärjään huonosti oman pääaineen tenteissä. Sivuaineet sujuvat huomattavasti paremmin pienemmällä panostuksella. Ok, aiheetkin ovat helpompia, eikä noissa sivuaineissa tarvitse lukea jotain turhia metodologia- tai tutkimusmetodikursseja, mutta silti. Ei huvittaisi luovuttaakaan. Kaipa tässä vielä sen 3½ vuotta sinnittelee jotenkin... not. Ahdistaa ajatellakaan jotain kandintyön tekemistä (mistä ihmeen aiheesta? Millä hemmetin osaamisella?), saati sitten isoa Geetä.