Onpas kulunut aikaa tämän blogin päivittämisestä. On selvästi pitänyt "kiirettä". Nyt olisi oikeasti kiire, kun lauantaina on tentti, johon en ole lukenut, mutta luonnollisesti kaikki asiat puoli vuotta sitten kuolleen blogin päivittämisestä tiskaamisen kautta ikkunanpesuun keskellä talvea ovat huomattavasti kiinnostavampia.

Puoliskon TJ on 66 aamua liikaa. Nopeasti se on kuitenkin loppupeleissä mennyt, turha kai kahta viimeistä kuukautta surkutella. Tosin nämä aamut puolen vuoden miesten siviiliin pääsyn jälkeen ovat tuntuneet raahustavan äärettömän hitaasti.. Kyllä se tästä. Onneksi se sentään pääsi pois sieltä varsinaisesta leikkikoulusta ja tekemään oman alansa töitä, harmi vaan, että palkka on sama kuin leikkikoulussa.. No, saa ainakin hyvää työkokemusta, ja saihan se puolisko korpin natsatkin itsenäisyyspäivän paikkeilla.

Kesätöitä pitäisi hakea. Kolmisenkymmentä hakemusta on jo tullut naputeltua (ainakin, olen seonnut jo laskuissani), eikä mitään omaan alaan viittaavaakaan ole tullut edes vastaan. No, kunhan jotain saa, että pysyy puuroa nenän alla. Tietysti vielä parempaa, jos pääsee valikoimaan niin, ettei tarvitse mennä siihen paskafirmaan, jossa olin viime kesänä. Tai vielä pahempaa, siihen sontaläjien kuningasyritykseen, jossa olin pari kesää sitten..

Ja siihen tenttiinkin pitäisi lukea (ja sen jälkeen kolmeen muuhun). En tiedä, olenko väärällä alalla. Oman pääaineen kurssit ovat vittumaisia, turhia ja huonosti opetettuja. Osa voisi olla ihan hyviäkin otsikon perusteella, mutta sisältö on kaikkea muuta. Pärjään huonosti oman pääaineen tenteissä. Sivuaineet sujuvat huomattavasti paremmin pienemmällä panostuksella. Ok, aiheetkin ovat helpompia, eikä noissa sivuaineissa tarvitse lukea jotain turhia metodologia- tai tutkimusmetodikursseja, mutta silti. Ei huvittaisi luovuttaakaan. Kaipa tässä vielä sen 3½ vuotta sinnittelee jotenkin... not. Ahdistaa ajatellakaan jotain kandintyön tekemistä (mistä ihmeen aiheesta? Millä hemmetin osaamisella?), saati sitten isoa Geetä.

Huomenna on viimeinen työpäivä. Ihanaa. Ääliön "työkaverin" ansiosta aloinkin jo arvostaa sen työn normaalia yksinäisyyttä.. En tiedä, onko vika kuulossa vai ymmärryksessä (vai kenties molemmissa), mutta hermoille se käy. Samasta asiasta jauhetaan viisi-kuusikin kertaa, eikä vieläkään mene perille. Sitten tyyppi soittaa jollekin, joka on tehnyt sitä hommaa joskus pari vuotta sitten, ihan vaan tarkistaakseen minun puheeni. Joo-o, parissa vuodessahan toimintatavat eivät onneksi alalla muutu, varsinkin kun asiakas on vaihtunut, vaikka rakennus on sama. No, vaikka asiat "varmistuvat" sitäkin kautta, niin voi jessus, ei voi sitten uskoa minua. Ja tämä toistuu joka hiton kerta.

Ohjeita ja sääntöjä ei voi noudattaa, ja asiakaspalvelu on kyllä hiton kaukana palvelusta. Omia asioita kailotetaan kovaan ääneen puhelimeen (omaa puhelinta ei saisi edes käyttää työaikana), lähdetään työpisteeltä kesken kaiken, kun meitähän on siinä kaksi, käytetään firman puhelinta omiin asioihin, vieläpä silloin, kun sitä tarvittaisiin heti asiakkaan palvelemiseen.. Onneksi siitä pääsee eroon pian, pinna alkaa olla aivan lopussa. Hittovie, että on niin vaikeaa vissiin ottaa ohjeita vastaan 30 vuotta nuoremmalta. Kauemmin minä olen tuota työtä tehnyt, kuin se... Ja käsittääkseni meillä ei kummallakaan ole mitään oikeutta kiertää esimiesten määräyksiä. Hassua, että kaikki säännöt tuntuvat koskevan vain minua.. Huh, hitto että olenkin onnellinen siitä, että jäljellä on enää kahdeksan tuntia. Opiskelukin tuntuu rennolta tuon rinnalla. Saa nähdä, mitä mieltä olen taas kuukauden päästä, kun makuun pääsee.

Jippii. Poikaystävä pääsi suklaahommiin intissä, ei tarvitse rymytä metsässä, palvelusaika varma 9kk ja paljon vapaita. Ei olisi voinut tuo homma juuri paljon paremmin mennä. Vlv:kin taas perjantaina. Huomenna käymään siskon kanssa faijalla. Ne taitavat nähdä toisensa ekaa kertaa viiteen vuoteen. Saapa nähdä..

...ttu, hukkasin sitten edellisen version alun klikkaamalla vahingossa välilehden kiinni. Tykkään niin tästä läppärin hiirestä..

Niin. On tosiaan taas vähän kulunut aikaa edellisestä vuodatuksesta, mikä ei tosiaan tarkoita sitä, etteikö olisi vituttanut. Päinvastoin. On vaan vituttanut niin paljon, ettei ole jaksanut edes avautua.

Remonttikin tosiaan alkoi. Se jos jokin nyt on päällimmäisenä ketutuksen aiheena. Toki tiedän, että putki-kylppäri-sähkö-ilmastointi-tiesmikä-remontin keskellä ei ole kovin herkkua elää (nimim. kokemusta on), mutta voisi siitä helpompaakin tehdä. Raksa-amisten "koulutukseen" kuuluu varmaan joku epäystävällisyyskurssi, tai ainakin ne valitaan asiakaspalvelutaitojen olemattomuuden perusteella.. Ihan onnetonta toimintaa. Mistään ei osata tiedottaa etukäteen, eikä aiheellisiin, asiallisiin valituksiin osata suhtautua. Tosi aikuista touhua..

Ensin huomasin yhtenä perjantai-iltana (!), että jääkaapista on virrat pois, ja sulakekin on vielä pois päältä. Pakastimen lämpötila oli noussut -7 asteeseen, ei hyvä. Jääkaappi oli ehtinyt lämmetä. Ruuat eivät ilmeisesti kuitenkaan olleet ehtineet pilaantua, ainakin minä niitä söin, enkä sairastunut. Hienoa toimintaa. Samalla viikolla aiemmin telkkarikin lakkasi toimimasta, näkyi siis pelkkää lumisadetta. Joko siis antennijohto on katki tai telkkarista viritin hajalla. Sunnuntai-iltana varmasti ehjän telkkarin kanssa diagnosoitiin, että antennipistokkeesta ei tosiaankaan tule signaalia, eli vika on tosiaan raksamiehissä. Maanantaiaamuna menin sitten mainitsemaan raksamiehille näistä, vastauksena oli "aha, jaa, no voi voi, aha, tais meillä mennä joku johto poikki ku oli kaivinkone kaivamassa".

Tästä on nyt vissiin pian kolme viikkoa. Telkkari ei muuten näy vieläkään.. Tässä välillä ne ehtivät katkaista vedetkin keittiöstä, vaikka vettä piti olla saatavilla koko remontin ajan sieltä pl. 2 viikkoa, joista niiden olisi pitänyt ilmoittaa selkeästi etukäteen. Seuraavana aamuna valittamaan.. kun vihdoin sain raksan esimiehen käsiini, sieltä ilmoitettiin, että vedethän ovat koko remontin ajan pois keittiöstäkin, etkö muka tiennyt? Kah, näytin niille lappua, jossa selvällä suomen kielellä ilmoitettiin juuri se asia, että vedet ovat keittiöstä pois vain 2 viikkoa. Raksamies totesi tähän, että sehän on ihan harhaanjohtamista, eivät he voi laittaa erikseen vesiä keittiöön ja kylppäriin. (Kas, kun se kylppärin kosteusremontin aikana 1,5 vuotta sitten onnistui, sama firmakin vielä kyseessä.) "Asuntotoimiston tytöt on mokanneet". Menin sitten asuntotoimiston tätien juttusille, ja kas, vika olikin raksafirmassa. Täti onneksi lupasi selvittää asian, ja ihmetteli, mikä juuri meidän rappumme remontissa voi olla niin vaikeaa sille firmalle, samalla tavalla asia on hoidettu jo parikymmentä kertaa aikaisemmin aiempien talojen ja rappujen kohdalla... No, lopputulos oli se, että sain kylmät vedet takaisin keittiöön. Parempi kuin ei mitään. Tiskivesi vain on pakko lämmittää vedenkeittimellä tai kattilassa - kätevää. Vähän kuin mökillä olisi..

Sitten on vielä se perinteinenkin valituksen aihe: työt. Hitto vie, tuolle firmalle en ole enää menossa töihin, ellei ole aivan pakko. Enkä todellakaan ole enää joustamassa ikinä siihen suuntaan. Soitin työvuorosuunnittelijalle (jonka sain kiinni, kun soitin seitsemän kertaa) kaksi viikkoa aiemmin, että haluaisin yhden perjantain vapaaksi. Vielä saman viikon tiistaina (kun ei maanantaina suvainnut vastata puhelimeen lainkaan), kun vapaa olisi pitänyt saada, soitin työvuorosuunnittelijalle, joka ilmoitti, ettei ole yhtään ehtinyt katsoa, kun on niin kiireitä. "Eletään tässä vähän niin kuin päivä kerrallaan." Jaaha. Torstaiaamuna sitten soittaa tämän sankarin sijainen, ettei se vapaa onnistukaan. Kiitos vaan vitusti. 4kk aikana pyydän yhtä vapaapäivää, eikä onnistu. Voi olla, että tuuraaja olisi löytynyt vähän helpommin, jos olisi aloittanut sen etsimisen vähän aikaisemmin kuin keskiviikkona. Minähän olen sitäpaitsi vielä koeajallakin. Entäs jos olisin irtisanonut itseni torstaina, ilmoittanut vain, etten tule enää töihin? Siinäpähän olisivat etsineet korvaajaa. Voi olla, että olisi ollut vähän enemmän intoa. Tai jos olisin ollut ihan vain sairaslomalla. On se vaan kummallisen vaikeaa tuossa firmassa.

Asiakasfirmakin kyllä loistaa hienoudellaan. Vihdoin saan työkaverin - mutta vain siksi, että pikkusieluinen pomo saa minut vahtaamaan tyyppiä. Parempi tietysti sekin kuin ei mitään. Työkaveri tosin on pikkuisen katkera tämän pikkusielun toiminnasta, eikä sitä avautumista ehkä hirveän montaa päivää jaksaisi enää kuunnella. Työtkin tuntuvat jäävän minun kontolleni (vaikkei niitä paljoa olekaan), eikä tyyppiä tunnu oikein kiinnostavan hommien opettelu. Ottaa sekin vähän pattiin, mutta vain vähän verrattuna muihin hatutuksen aiheisiin..

Ottaa päähän perhesuhteetkin. Päävikainen perheenjäsen on vihdoin päättänyt myöntää, että on pilannut loppuperheen elämästä aika monta vuotta ihan turhaan. Kas kun ongelmien juuri onkin ollut pelkkää valetta. Anteeksipyynnöllähän se kaikki vaan selviää. Joo, tosi upeaa. Turha kuvitelma hänen osaltaan. 9v tuollaista paskaa on kyllä vähän liikaa. Eikä anteeksipyyntöä suoraan minun suuntaani ole edes kuulunut, se muilta anteeksi pyytäminen kun ei ole ihan sama asia kuin minulta anteeksi pyytäminen. Katkeraa, totta, mutta aihetta onkin. Turha odottaa mitään myötätuntoa tai sääliä.

Saas nähdä miten äijän käy. Siis intissä. Tänään oli erityistehtävän haastattelu. Suklaahommahan se olisi, jos sen saisi. 9kk tosin, mutta kuitenkin. Jos joutuu jäämään saarelle, joutuu varmaankin aukkiin, kun siellä on sitä onnetonta ennakkosuunnittelua. Ja se pärjäsi liian hyvin pällikokeissa. Ei sillä kyllä fyysinen kunto, eivätkä varsinkaan sen kipeät jalat kestä aukkia, mutta eipä se kiinnosta tippaakaan niitä, joiden vastuulla on saada tarpeeksi ihmisiä johtajakoulutukseen. Täytyy vain toivoa parasta. Edessä neljän  päivän leiri, onneksi ampumasellainen, ei varmaan ihan hirveästi yhteydenpitoa. Lomillekin pääsee vasta lauantaina, maanantaina on komppanian HL, hukkaan menee sekin, kun eräiden on pakko olla töissä.

Hatuttaa. Töitä on vielä viisi viikkoa, sitten alkavat opiskelut. Töissä on tylsää, enkä edelleenkään tiedä mitään mistään. Pitäisi miettiä vähän mitä kursseja valitsee ensi vuodelle, mutten osaa. Enkä jaksa. Yliopistolla ei ainakaan tarvitse kärsiä liiallisesta opintojen ohjauksesta.. plääh. Pitäisi varmaan vähän katsella muutenkin, koska kerkeää tehdä noita kirjatenttejä, mutta kummasti se jää. Stressaa, kun ei tiedä mitä pitäisi tehdä. En ole edes laskenut, paljonko opintopisteitä tulee. Enkä missään tapauksessa haluaisi sen yhden luennoitsijan kurssille.. Ehkä sitten huomenna viitsin.

Remonttikin alkoi tänään. Remonttimiehet ryykäsivät sisään viittä vaille seitsemältä aamulla. Minulla kun olisi ollut vielä vartti aikaa nukkua. Mur. No, eipä se kyllä yllärinä tullut. Kotiin tullessa olivat sitten saaneet jo kylppäristä purettua pöntön, lavuaarin ja hanat, ja patterin kylpyammeen edustasta. Lisäksi olivat teipanneet lattiaan pahvit suojaksi ja tehneet oviaukkoihin isot muovilipareet, joista on hankala päästä läpi. Ensin on koko oven levyinen muovi, sitten on keskeltä halki oleva muovi, ja niiden välistä sitten pitää jotenkin taiteilla tiensä. Rapun ovelle pääsykin vaatii vähän keskimääräistä enemmän, kun roskalava on sijoitettu suoraan kulkureitille. No, kaikkeen tottuu ja ihan oma valintahan tämä on.. Odotan vain innolla sitä, kun ei ole enää keittiössäkään vesiä ja viemäriä.

Jalkakin tuli sitten kipeäksi, kun yritin käydä lenkillä. Viimeksi hajosi käsi niin, että sattui olkapäästä peukaloon saakka, vissiin joku hermojumi. Nyt on jalka sitten pakarasta nilkkaan tosi kummallisen tuntuinen ja kipeä. No, sain juostua sentään reilu puolet normaalilenkistä, mutta eipä tämä kivaa ole. Onneksi työmatka ei ole pitkä, niin viitsii pyöräilläkin. Kohta lasken varmaan viikkojen sijaan päiviä, ja lopulta päivien sijaan tunteja ja sekunteja..

Mieskin on taas puolustusvoimien palveluksessa vlv:n jälkeen. Niillä on joku leiri, joten yhteydenottoa ei ole varmaankaan odotettavissa ainakaan ennen keskiviikkoa. Ellei tuo nyt sitten vahingossa onnistu lähettämään jotain tekstiviestiä kipinävuoronsa aikana tms. Olisi tämä remontin keskellä asuminen kivempaa, jos olisi toinen jakamassa harmia. Onneksi saatiin sunnuntaina sentään tyhjennettyä melkein kokonaan kaikki huoneet, jotka pitikin tyhjentää. Enää pitää purkaa toinen tietokonepöytä, että pystyy päästämään remonttimiehet tarvittaessa ikkunan ääreen.. Odotanpa kyllä sitäkin niin innolla, että.. Jotenkin tuntuu vähän siltä, että tiedotus ei todellakaan ole noiden vahvin puoli. Jälleen tänään oli ilmaantunut lappu, että tälläkin viikolla on vesikatko joka päivä 8-15. Onneksi olen töissä, mutta onhan noilla tuo tiedottaminen pikkuisen onnetonta!

Jotain hyvääkin. Palkkapäivä, ja huomenna tulee miehen tilille sotilasavustus. Pitääkin muistaa maksaa vuokra ja puhelinlasku.

Ensimmäinen vlv takana. Oli kyllä kiva nähdä, ja tuli hyvään saumaan tuo loma. Jalat sillä hajoaa sinne ennemmin tai myöhemmin. Nytkin oli ollut ihan älytön ohjelma pari viimeistä päivää (esim. lauantaina joku 7km marssi, lihaskuntotesti, uimataitotesti, kuntopiiri..) niin ei ihme jos alkaa paikat hajoilla. Rasitusvammat sillä on polvissa ja penikkatauti vielä päälle. Jospa voltaren ja särkylääkkeet auttaisivat. Toivottavasti. Ei kyllä hyvältä näytä, että vielä tänäänkin sillä oli jalat siinä kunnossa, että hyvä kun kävelemään pääsi, kun lauantai-iltana kuitenkin pääsi lomille. Eikä sen jälkeen todellakaan ole kävelty muuta kuin sängyn ja jääkaapin väliä.

Se lauantai-iltana lomille pääsy olikin oma episodinsa.. Kuudeltahan niiden oli tarkoitus päästä, ja lomatarkastus aloitettiinkin jo varmaan puolelta. Loppujen lopuksi ne olivat päässeet pikkuisen ennen seitsemää lähtemään.. Onhan se tietysti tärkeää, että kaapit ovat siistit (joopajoo), mutta harvallapa riittää into niitä ruveta vääntämään kun pitäisi lomille päästä. Vaan eihän niitä poikia liian helpolla voi päästää. Ja tietenkin: kun yksi mokaa, kaikki kärsivät. Jalo periaate, tosi mahtavaa. Ja tuskinpa sekään on taas mistään muusta kuin jonkun pullistelunhalusta ollut kiinni.

Töissä vilkastui tänään selvästi. Huomaa, että neljä viikkoa juhannuksesta on kulunut. Se vilkkaus ei tosin vielä näy minun töideni määrässä kovinkaan radikaalisti, mutta onpahan edes jotakin. Ei välttämättä enää hirveän monena päivänä tarvitse ihmetellä, kun ei käy ketään.